Suomen ensimmäinen palonainen

Haastattelin tätiäni Sari Rautiala joka on Suomen ensimmäinen palonainen. Sari elää tavallista elämää Lohjalla nelihenkisen perheensä kanssa. Sari on 40-vuotias. Hän valmistui opistosta vuonna 1995 ja työt aloitti 1996.   

Sari kertoo, ettei ajatellut mitenkään erikoisesti olevansa ensimmäinen nainen tällä alalla. Tietysti kaikki työkaverit olivat miehiä paria naissairaankuljettajaa lukuun ottamatta. Työpaikalla toki jouduttiin tekemään muutoksia, kuten pukuhuone naiselle, piti hommata pienempiä työvaatteita sekä miehien piti opetella, ettei naisten vessoissa enää saa käydä. ”Mut otettiin tosi hyvin vastaan työyhteisöön, ei katottu kieroon mitenkään enkä oo joutunu mitään ihmeempiä taitoja tai voimia todisteleen” Sari selvensi.

Työn rankkuutta Sari kuvaili enemmänkin henkisenä. Kaikki tilanteet mihin ihmiset joutuvat (onnettomuudet yms), mutta myös sekin mihin ihmiset pystyy (väkivalta ja kaikki muu älyttömyys). Fyysisesti Sarilla ei ole vielä mitään ongelmia ollut. Sari kuitenkin korostaa, että yksin ei mitään urotekoja lähdetä tekemään vaan paras puoli tässä työssä on se, että yhdessä porukalla tehdään ja pähkäillään.

Sari miettii, että siihen aikaan kun lähti opiskelemaan hänen äiti ja isä olisivat varmaan toivoneet Sarin ammatiksi vaikka opettajaa, kun hänen veljensä Juha on jo poliisi. Kavereille ammatinvalinta oli ihan okei.

Sari tekee 24 tuntista työtä, eli on aamu yhdeksästä seuraavaan aamu yhdeksään ja on sitten kolme päivää vapaalla. Sarin mielestä vapaat on kanssa hyvä puoli tässä työssä. Tosin töissä hän on kaikki pyhät kuten joulut ja juhannukset jne. Sari on myös yrittäjä samaan aikaan. He pitävät crossfitsalia, joka on siis toiminnallista treeniä tarjoava sali. Sari kuvailee salia isona teollisuushallina josta löytyy todella paljon tankoja, painoja, kahvakuulia, köysiä ja voimistelurenkaita yms.

Nelihenkisenä perheen kanssa on pakko olla kiireitä jos tekee nuin paljon töitä. Sari kertoikin että aikaongelmia tietty pukkaa olemaan kun hänen miehensä Marko tekee samoja hommia. On siis myös palomiehensä ja crossfit hommissa mukana. He ovat tosin aina eriaikoihin töissä. ”Mut siis juu välillä vaan moikataan kun toinen tulee ja toinen lähtee” Sari kertoi. Hänen lapsista toinen on seiskaluokalla oleva poika ja toinen kuutosluokalla oleva tyttö. Heidän harrastukset ja niihin kuskaamiset vievät tietysti aikaa. Yleensä aikaongelmat he ovat yhdessä selvitelleet, mutta tiukimmissa tilanteissa Markon vanhemmat ovat olleet apuna.

Sarin mielestä ei mitään sankariviittoja olla päästy sovittelemaan, mutta tietysti joku onnistunut elvytys/sairaskohtauksen hoito ovat aina hienoja hetkiä. Joskus pienestäkin pelastuksesta voi tulla loistava olo. Esim. jonkun eläimen pelastus tai jos saa jonkun vedettyä pois kiipelistä. Ihmiset ovat tuoneet pullaa ja kiitoskortteja asemalle ja positiivista palautetta on tullut myöskin.

Mutta vastakohtana mukaville keikoille on myös ne vaaralliset. Palomiehen hommissa vaaroja riittää ja niitä on monenlaisia. Tulipalossakaan ei koskaan tiedä mitä savun seassa on. Siellä voi olla ihan hyvin jotain räjähtävää tai muuta vaarallisia aineita. Sitten on tietysti uhka ja vaaratilanteita kun jengillä on aseita ja kun ne eivät tajua, että heitä ollaan auttamassa.

Lopuksi minun oli pakko kysyä kuinka paljon nousee penkistä. Vastauksena sain vain humoristisen kommentin ”sanotaanko nyt vaiks näi et tarpeeks on noussu”

Sonja Rautiala