Suomen ensimmäinen palonainen

Haastattelin tätiäni Sari Rautiala joka on Suomen ensimmäinen palonainen. Sari elää tavallista elämää Lohjalla nelihenkisen perheensä kanssa. Sari on 40-vuotias. Hän valmistui opistosta vuonna 1995 ja työt aloitti 1996.   

Sari kertoo, ettei ajatellut mitenkään erikoisesti olevansa ensimmäinen nainen tällä alalla. Tietysti kaikki työkaverit olivat miehiä paria naissairaankuljettajaa lukuun ottamatta. Työpaikalla toki jouduttiin tekemään muutoksia, kuten pukuhuone naiselle, piti hommata pienempiä työvaatteita sekä miehien piti opetella, ettei naisten vessoissa enää saa käydä. ”Mut otettiin tosi hyvin vastaan työyhteisöön, ei katottu kieroon mitenkään enkä oo joutunu mitään ihmeempiä taitoja tai voimia todisteleen” Sari selvensi.

Työn rankkuutta Sari kuvaili enemmänkin henkisenä. Kaikki tilanteet mihin ihmiset joutuvat (onnettomuudet yms), mutta myös sekin mihin ihmiset pystyy (väkivalta ja kaikki muu älyttömyys). Fyysisesti Sarilla ei ole vielä mitään ongelmia ollut. Sari kuitenkin korostaa, että yksin ei mitään urotekoja lähdetä tekemään vaan paras puoli tässä työssä on se, että yhdessä porukalla tehdään ja pähkäillään.

Sari miettii, että siihen aikaan kun lähti opiskelemaan hänen äiti ja isä olisivat varmaan toivoneet Sarin ammatiksi vaikka opettajaa, kun hänen veljensä Juha on jo poliisi. Kavereille ammatinvalinta oli ihan okei.

Sari tekee 24 tuntista työtä, eli on aamu yhdeksästä seuraavaan aamu yhdeksään ja on sitten kolme päivää vapaalla. Sarin mielestä vapaat on kanssa hyvä puoli tässä työssä. Tosin töissä hän on kaikki pyhät kuten joulut ja juhannukset jne. Sari on myös yrittäjä samaan aikaan. He pitävät crossfitsalia, joka on siis toiminnallista treeniä tarjoava sali. Sari kuvailee salia isona teollisuushallina josta löytyy todella paljon tankoja, painoja, kahvakuulia, köysiä ja voimistelurenkaita yms.

Nelihenkisenä perheen kanssa on pakko olla kiireitä jos tekee nuin paljon töitä. Sari kertoikin että aikaongelmia tietty pukkaa olemaan kun hänen miehensä Marko tekee samoja hommia. On siis myös palomiehensä ja crossfit hommissa mukana. He ovat tosin aina eriaikoihin töissä. ”Mut siis juu välillä vaan moikataan kun toinen tulee ja toinen lähtee” Sari kertoi. Hänen lapsista toinen on seiskaluokalla oleva poika ja toinen kuutosluokalla oleva tyttö. Heidän harrastukset ja niihin kuskaamiset vievät tietysti aikaa. Yleensä aikaongelmat he ovat yhdessä selvitelleet, mutta tiukimmissa tilanteissa Markon vanhemmat ovat olleet apuna.

Sarin mielestä ei mitään sankariviittoja olla päästy sovittelemaan, mutta tietysti joku onnistunut elvytys/sairaskohtauksen hoito ovat aina hienoja hetkiä. Joskus pienestäkin pelastuksesta voi tulla loistava olo. Esim. jonkun eläimen pelastus tai jos saa jonkun vedettyä pois kiipelistä. Ihmiset ovat tuoneet pullaa ja kiitoskortteja asemalle ja positiivista palautetta on tullut myöskin.

Mutta vastakohtana mukaville keikoille on myös ne vaaralliset. Palomiehen hommissa vaaroja riittää ja niitä on monenlaisia. Tulipalossakaan ei koskaan tiedä mitä savun seassa on. Siellä voi olla ihan hyvin jotain räjähtävää tai muuta vaarallisia aineita. Sitten on tietysti uhka ja vaaratilanteita kun jengillä on aseita ja kun ne eivät tajua, että heitä ollaan auttamassa.

Lopuksi minun oli pakko kysyä kuinka paljon nousee penkistä. Vastauksena sain vain humoristisen kommentin ”sanotaanko nyt vaiks näi et tarpeeks on noussu”

Sonja Rautiala

Monipuolista työtä

Haastattelin Merja Pursiaista, hän tekee työtä Ständi Oy:lle. Hän on asiakkuuspäällikkönä ollut 6,5 vuotta.

Merjan työ on laaja-alainen, hänen työhönsä esimerkiksi kuuluu asiakkaidenkartoitusta, neuvottelua ja sopimusten tekoa, hinnoittelua ja myyntiä, asiakasprojektien aikatauluttamista, budjetointia sekä niiden valvontaa, asiakaspalautteen keräämistä ja myynnintoiminnan kehittämistä.

Merjan työ on monipuolista joka hänestä on hyvä asia niin pienessä yrityksessä saa tehdä itsenäistä työtä mistä hän pitää. Ständillä on tällä hetkellä 36 vakinaista työn tekijää. Sen lisäksi heillä työskentelee kiire aikoina muutamia freelancereita. Enimmillään heillä on töissä noin 50 henkeä.  

Hän kertoi, että halusi tehdä työtä jollain tapaa messuasioidenparissa, joten hän haki sopivaa työpaikkaa internet sivujen kautta. Hän löysi sopivan työpaikan nettisivuilta, hän haki työhön kirjallisella hakemuksella. Hän sai kutsun haastatteluun ja kahden haastattelukerran jälkeen tuli valituksi tehtävään.

Hänen työpaikallaan on erilaisia persoonia ja tietenkin myös hyvin monen erilaisen työroolin omaavia ihmisiä. Hän työskentelee ammattitaitoisten ihmisten kanssa, joista osa on suunnittelijoita, osa asiakasvastaavia ja projektityöntekijöitä, osa on rakentajia ja työnjohtajia. Hän myös kertoo että kaikkien kanssa on mukava tehdä töitä.

Ständillä tehdään kahdeksan tunnin päiviä ja heillä on käytössä liukuva työaika eli he voivat mennä töihin aamulla kello 7-9 ja vastaavasti voivat lähteä töistä 15–17 välillä pois. He myös välillä tekevät töitä viikonloppuisin ja pitävät sitten kertyneitä ylitöitä pois sopivana ajankohtana.

Koska Merja vastaa asiakaspalvelusta ja myynnistä hän joutuu välillä käymään asiakkaiden luona neuvottelussa. Suurin osa asiakkaista sijaitsee 40 kilometrin päässä toimistosta, mutta välillä saattaa olla kauempana tai jopa erikaupungissa. Merja laskee nämäkin työmatkoiksi. Ständi tekee messuja ja tapahtumia eri paikkakunnille Suomessa ja myös Euroopassa ja muillakin mantereilla. Välillä Merja lähtee paikan päälle katsomaan että ovatko asiakkaiden tilaamat messuosastot rakennettu siten, kuin asiakas on halunnut. Nämä työ matkat hän tekee niihin kaupunkeihin missä messut ovat. Tälläisiä kaupunkeja ovat esimerkiksi Tampere, Helsinki, Oslo, Klön, Düsseldorf, Frankfurt ja Lontoo. Kerran hän on käynyt myös Las Vegasissa, mikä hänestä oli kiva kokemus. Merja kertoo, että kaukaisin kohde mihin hän on matkustanut taitaa olla Beijing tai Soul.

Merja suosittelee työpaikkaa sellaisille henkilöille jotka pystyvät ottamaan vastuuta ja tekemään päätöksiä. Henkilön pitää olla huolellinen ja pitää hyvin kirjaa kaikista työvaiheista ja asiakkaan kanssa sovituista asioista. Henkilön pitää olla joustava esimerkiksi työaikojen suhteen sekä tulla hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Lisäksi hänellä tulee olla tämän alan asiantuntemusta ja ymmärrystä messurakentamisesta sekä kaikesta messuihin tai muihin tapahtumiin liittyvistä järjestelyistä tai hänen pitää ainakin olla nopea oppimaan uusia taitoja. Henkilön pitää osata hahmottaa kokonaisuuksia sekä osata kiinnittää huomiota myös yksityiskohtiin. Ja lisäksi henkilön tulee olla kielitaitoinen eli hänen tulee osata lukea, kirjoittaa ja puhua Englantia.

 

Tehnyt: Riina Tikkanen

 

Millä tavoin eläkkeen voi hyödyntää?

71-vuotias Leena Piippo on eläkkeellä oleva vanhus. Hän asuu Kiuruveden keskustassa rivitalo ympäristössä, jossa asuu paljon muitakin eläkkeellä olevia. Naapuristossa on paljon tuttavia joiden kanssa hän voi keskustella, jos olo on yksinäinen. Kysyin Leenalta, miten hän tulee toimeen eläketuloillaan. Hänen mielestään eläke on liian pieni siihen verrattuna, että hän on koko ikänsä työskennellyt Kiuruvedellä kaupassa ja puoli vuotta Helsingissä radiotehtaalla. Leena saa kumminkin leskeneläkettä, koska hänen miehensä on kuollut. Leskeneläkkeellä  hänellä on varaa harrastaa monipuolisesti ja huolehtia terveydestään.

Kysyessäni hänen harrastuksiaan hän vastasi harrastavansa Kansalaisopiston järjestämiä käsitöitä, puutöitä ja liikunta puolelta vesijumppaa ja normaalia jumppaa. Harrastuksien parissa hän tapaa muita eläkkeellä olevia ja vaihtaa heidän kanssaan kuulumisia. Harrastusvaihtoehtoja hänen mielestään Kiuruvedellä on monipuolisesti. Liikunnan harrastaminen on täällä halpaa, mutta kulttuuriharrastukset ovat kalliita. Hän pohtikin, että moni eläkkeellä oleva jää yksin kotiinsa tai vanhustenhoitolaitokseen makaamaan, koska hänellä ei välttämättä ole rahaa kalliisiin harrastuksiin. Harrastusten parissa tutustuu uusiin ihmisiin, joiden kanssa voi viettää muutenkin vapaa-aikaansa.

Jos Leena ei ole harrastusten parissa on paljon muutakin puuhaa mitä hän tekee. Hänellä on puutarha, jota hän kesäisin hoitaa tuttaviensa kanssa. Vanhuksille myös järjestetään monenlaisia retkiä Suomessa ja myös Suomen ulkopuolelle. Viime kesänä hän kävi naisporukalla Virossa kylpylässä. Moni eläkkeellä oleva käy Leenan seurana vapaaehtoistyössä. Seurakuntatalolla on monia tapahtumia, missä Leena tarjoilee kahvia ja ruokaa.

Vanhainkoti ei houkuta Leenaa. Jos hän joutuisi muuttamaan sinne, hän ei tietäisi mitä tekisi. Luultavasti ulkoilisi lähiympäristössä, jos saisi. Leenalla on monta ystävää, jotka asuvat jo vanhainkodissa huonon kuntonsa vuoksi. Leena nauttii heidän seurastaan ja käy ulkoiluttamassa heitä joka viikko.   

Leenalla on kolme poikaa ja kuusi lastenlasta. Lastenlastensa kanssa hän on remontoinut asuntoaan ja matkustaa heidän kanssaan, joka vuosi jonnekin tai käy vähintäänkin ostosreissulla Kuopiossa. Isompaan kaupunkiin muuttaminen ei kumminkaan ole koskaan ollut Leenalle sopiva vaihtoehto. Kiuruvesi on aina ollut hänen kotikaupunkinsa ja hän on viihtynyt täällä loistavasti.

Enni Piippo 8B

Ilmari Niskanen A:sta Ö:hön

 Hän on kiuruvetinen jalkapallotähti.

Hän on 16-vuotias.

Nyt hän on edennyt KuPS:in edustusjoukkueen riveihin.

Hän on Ilmari Niskanen.

 

Ilmari aloitti jalkapallon viiden vuoden iässä, Kiuruveden jalkapalloseurassa, KiuPassa.

Kyseisessä joukkueessa vuosia vierähti seitsemän. Mutta sitten eivät enää Kiuruveden pienet kuviot kiehtoneet ja tuoneet tarpeeksi haastetta, joten Ilmari siirtyi Iisalmen PK-37:aan. Nyt neljän vuoden jälkeen hän pelaa KuPS:issa, edustusjoukkueessa. Tosin Ilmarin pelaamista on nyt varjostanut selkärasitusvamma, joka on aiheuttanut harmia ja sotkenut pelikuviot toistaiseksi. Juokseminen on kielletty, mikä johtaa tietenkin siihen, ettei hän ole päässyt pelaamaan.

Haastateltavani kuitenkin arvelee, että kesäkuussa pääsisi ehkä jo pelaamaan. Valoa näkyy siis tunnelin päässä.

Ilmari käy nyt Kuopion Klassista lukiota, ja sen sekä jalkapallouran vuoksi on täytynyt muuttaa. Hän asuu yksin omassa yksiössä, koulussa on ollut suhteellisen rankkaa, ja arjessa on ollut totuttelemista. Tiskikoneen puuttuminen on siis kehittänyt kiuruvetisen käsin tiskaustaitoja, ja kokkaustakin on päästy kokeilemaan. Ilmari kertoo laittavansa usein kaikenlaisia pastaruokia. Ilmari kertoili hänen arkensa aakkoset:

 

 

 

 

 

 

A: Aurinko, tykkään tietysti auringosta ja kesästä, koska silloinhan voi pelata jalkapalloa.

B: Banaani, syön aina niitä.

C:Cd-levy, pidän pop:ista.

D:Dale, hän oli yksi lempiopettajistani.

E:Emma, ihana pikkusiskoni.

F: Fifa, semmoinen jalkapallopeli, jota pelaan usein.

G: Game day.

H:Hieronta.

I:Isänmaallisuus.

J:Jalkapallo, tietysti.

K:Koira, meidän koirat ovat Pööpä ja Skidi.

L:Letut, syön ne mansikkahillon kanssa.

M:Meisinki 5/5

N:Nukkuminen, ihanaa!

O:Omenapiirakka, tosin sellaista en ole ikinä syönyt...

P: Perhe.

R:Ruuanlaitto, sitä on nyt tullut harrastettua.

S:Sisu.

T:Tiskaaminen, sitäkin on nyt tullut harrastettua.

U:Uiminen, se on aivan hirveätä puuhaa.

V:Voittaminen. Inhoan häviämistä.

Y:Ystävät.

Ä:Äyriäiset.Katkaravut on ihan ok.

Ö:Ötökät, ei kivoja. Täysin paskoja.

 

 

Tehnyt: Mila Lyytinen

TÖISSÄ MARKET PÄÄLIKKÖNÄ

Haastattelin Sirpa Pennasta Kiuruveden S-marketin market päällikköä. Hän kertoi työpäiväänsä kuuluvan edellispäivän myyntien tarkistamisen heti aamusta, sähköpostin ja raporttien lukemista, jonka jälkeen hän alkaa purkaa tuotteita. Kassalla hän ei oikeastaan ole koskaan.          

 Parasta työssä on kuulemma kun saa olla ihmisten kanssa, mutta haastavia puoliakin on kun esimerkiksi asiakkaiden kanssa tulee haastavia tilanteita ”mutta nekin on vain hoidettava” Sirpa sanoo.                                                                                                                   

Henkilökuntaa on noin. 17 joista vain kaksi ovat miehiä, joten kaupassa on selvä naisvalta. Mutta hyvä työntekijä on Sirpan mielestä positiivinen, hyvän asenteen omaava, halukas tekemään töitä ja hoitaa asiat kunnolla sekä pientä pilkettä silmäkulmassa.

Jo pienenä unelma-ammattina on ollut kaupassa työskentely, mutta Sirpa voisi kuvitella tekevänsä muuta työtä esimerkiksi markkinoinnin parissa tai asiantuntija tehtävissä.                                                                                                                                                          

Omasta mielestään hän esimiehenä on tasapuolinen, oikeuden mukainen, vaativa sekä jämäkkä mutta hänen kanssaan voi tulla juttelemaan asioista ja sitten yhdessä miettimään miten toimia.    

Lopuksi Sirpa kertoi olevansa todella tyytyväinen uravalintaansa, hän ei voisi kuvitella itseään missään pelkässä toimistotyössä.                                                                                                                     

 

Marika Remes

Kalastava Luokanopettaja

Haastattelin ala-asteella 4. Luokkalaisia opettavaa Janne Falkcia. Kysyin häneltä, millaista on olla luokanopettaja. Vastaukseksi sain että hän on viihtynyt työssään. Hän kertoi, että hänen oppilaansa ovat ”kohtuu virkeitä”.

”Opettajan työhön kuuluu kaikki mitä luokassa tehdään.” Janne sanoo. ”Kokeita tarkistetaan, valmistellaan tunti ja tietysti myös opetus.”

Vapaa-aikanaan Janne kalastaa, mökkeilee ja näyttelee. Musiikkia hän ei erityisemmin kuuntele, hän pitää asiaohjelmista, tosin Eppu Normaali on ihan hyvä.

 

IIkka Kämäräinen

Halusin olla eläinlääkäri

Kiuruvedellä asuva Anne halusi olla lapsena eläinlääkäri, mutta hänestä tuli karjanhoitaja. Anne unelmoi nuorena hevosenhoitajan urasta, mutta ala ei ollut niin hohdokas ja mitä hän kuvitteli. Nyt Anne elää maaseudun helmassa yhden lapsen kanssa ja oman miehensä kanssa. Tietty elämään kuuluu yksi pk collie Laku ja kaksi kissaa. Myös päässä pyörii lapsuuden unelma omasta suomenhevosesta.

Vaikka Anne unelmoi hevosenhoitajan urasta, hänellä ei ollut ajatustakaan minne hän menisi yläasteen jälkeen. Hän ei olisi voinut ajatella että olisi tässä työssä, koska tavallaan se oli harrastus. Silti aina Annella on ollut kutina siitä, että tule työ liittyy eläimiin. Suoraan sanottuna Anne on hulluna eläimiin. Siitä myös johtavat harrastukset ratsastus ja lenkkeily oman koiran kanssa.

Kysyin lopussa tädiltäni eli Annelta mitä tahdot elämältä. Vastauksena tuli; että hän haluaa olla itse pomo eli hän haluaa oman yrityksen. Vaikka siinä olisi huolia. Muutenkin hän toivoo kaikkea hyvää elämältä.

 

Nelli Käppi

Erityisopettajana jo 13 vuotta

Käväisin Kiuruveden alakoulussa kyselemässä erityisluokan opettajan työstä. Tullessani luokkaan oppilaat olivat työn touhussa ja luokassa oli iloinen ilmapiiri ja puheensorina. Haastateltavani Tiina Joro suostui mielellään haastatteluun lyhyestä varoitusajasta huolimatta.

Tiina Joro kertoi halunneensa opettajaksi jo yläasteella. ”Ala-asteella halusin vielä karjakoksi”, Tiina naurahtaa. Kaupunkilaiskasvojen kysyvän ilmeen jälkeen Tiina kertoo, että karjakko mm. hoitaa ja lypsää karjaa. Yläasteella tämä ammattihaave kuitenkin vaihtui luokanopettajaan, myöhemmin erityisopettajaan. Yläasteen jälkeen Tiina kävi lukion ja sitten opiskeli kehitysvammaisten ohjaajaksi. Opiskeltuaan Jyväskylässä Tiina palasi asuinkaupunkiinsa Pyhäjärvelle, jossa hän työskenteli 5 vuotta. Tämän jälkeen Tiina siirtyi erityisopettajaksi Kiuruveden alakouluun, jossa hän on ollut nyt jo 13 vuotta. Tiina asuu nykyisinkin Pyhäjärvellä, joten työmatkaa kertyy päivittäin yli 60 kilometriä. Vapaa-aikanaan Tiina tykkää liikkua ja tehdä pihatöitä etenkin näin keväisin. Lasten harrastuksissa hän on myös aktiivisesti mukana.

Parasta opettajan ammatissa on Tiinan mielestä se, että näkee oppilaidensa onnistuvan ja oppivan. Heidän kehitystään on erittäin palkitsevaa seurata. Lisäksi hän kertoo, että työkaverit ja oppilaat todella mukavia, erityisesti hänen oma ryhmänsä. Huono puoli ammatissa on se, että aika usein on kova kiire ja monta asiaa hoidettavana.

Koulu voisi Tiinan mielestä kehittyä vielä paremmaksi, jos yhteisiä tapahtumia olisi enemmän. Tämä kehittäisi yhteishenkeä ja lujittaisi erityisoppilaiden ja ”tavallisten” oppilaiden siteitä.

Lopuksi kysyin Tiinalta muutaman vaihtoehtokysymyksen:

1.     Kissa vai koira?  koira

2.     Syksy vai kevät? kevät

3.     Auto vai pyörä? pyörä

4.     Keskusta vai kokoomus? keskusta                                             

 

Emma Niskanen

 

SEIKKAILU MAAILMAN ÄÄRISSÄ

Anna-Juulia Kemppainen on 23-vuotias Kuusamolainen, jonka yksi suosikki harrastus on matkustelu. Haastattelin Anna-Juuliaa tästä mielenkiintoisesta ja myös hieman erikoisesta harrastuksesta, jonka avulla voi päästä tutustumaan maailman upeimpiin paikkoihin.

Ensimmäisen ulkomaan matkansa Anna teki lukion 1. luokalla Berliiniin Saksan ryhmän kanssa. Berliinissä he viipyivät tuolloin yhden viikon. Sen jälkeen onkin tullut matkusteltua vähän joka puolella maailmaa. Anna on jo käynyt lukuisissa maissa. Tututuiksi ovat tulleet mm. Saksa, Ruotsi, Viro, Ranska, Englanti, Espanja, Tunisia, Turkki, Hollanti, Luxemburg, USA, Meksiko, Tahiti, Cookinsaaret, Australia, Uusi-Seelanti, Thaimaa, Arabiemiraatit, Slovakia ja Skotlanti. Useissa näissä paikoissa on tullut vierailtua useakin kerta.

Anna saa rahaa matkusteluun käymällä töissä ja säästämällä, sillä hänen ei tarvitse ostaa mitään turhaa mitä ei tarvitse. Kun Anna ei ole reissun päällä hän käy töissä sekä opiskelee välillä.

Annan suosikki lomakohde tähän mennessä ollut Cookinsaaret. –Siellä oli tosi mukavaa seuraa ja se kun on sellainen paratiisi-saari. Toki monet muutkin paikat ovat olleet hienoja ja upeita.

Anna kertoo hankkivansa tietoa matkakohteista yleensä netistä ja matkalehdistä. Paikan päällä tulee myös hankittua tietoja, sekä myös puskaradiosta kuulee erilaisia matka kokemuksia.

Yleensä Anna ei sen kummemmin suunnittele matkojaan. –En ota yleensä itselleni mitään tiukkoja aikatauluja, koska tilanteethan muuttuvat. Yleensä menen ihan oman fiiliksen mukaan. Viime kesän Englannin matka on ollut ainut sellainen, jonka olen suunnitellut etukäteen.

-Saan inspiraation matkalle lähdöstä yleensä vain hetken mielijohteesta. Välillä on ollut sellaisia haaveita pitkän aikaa, jotka pitää päästä toteuttamaan. Matkoilla olen oppinut, paitsi kieliä ja eri kulttuureita, myös paljon  itsestäni. Olen huomannut, että selviän lähes mistä vaan, ja kun on iloinen asenne tulee eri ihmisten kanssa hyvin toimeen. Oma itse luottamukseni ja kielitaitoni on myös parantunut.

Anna matkustaa yleensä siskonsa kanssa tai yksin. Yleensä kulkuneuvona toimii lentokone. Turvallisuudestaan matkoilla Anna huolehtii käyttämällä maalaisjärkeä sekä tekemällä matkustus-ilmoituksen. Hän myös soittaa joskus kotiin, ja ilmoittaa minne on paikan päällä menossa, jos kyseessä on joku paikka, jonne ei saa helposti kännykällä yhteyttä.

Miten matkalle kannattaa pakata hyvin? Normaalistihan matkalle tulee otettua mukaan paljon sellaista tavaraa jota ei mukana välttämättä tarvitsisikaan olla. Riittääkö matkalle mukaan siis vain passi ja hammasharja? –Jaa, no enpä ole koskaan kokeillut. Tietysti myös rahaa tarvitsee ottaa mukaan, ja hammasharjanhan voi ostaa. Passilla pärjää kyllä yleensä aika hyvin. Pakkaaminen on silti minulla vielä opettelun alla. Ottaa vain kaikki hyödylliset jutut mukaan, joita todella tarvitsee. Ja kun ottaa huomioon sen, että itse kantaa kaiken mitä on mukaan ottanut…

Myös muita suomalasia on näkynyt maailmalla. Lähes joka maassa, missä Anna on vieraillut, on ollut myös muita suomalasia. Ainoastaan Uudessa-Seelannissa, Cookinsaarilla ja Meksikossa ei näkynyt eikä kuulunut muita suomalaisia.

Matkustaessaan siskonsa kanssa, Anna viihtyy yleensä ”turistirysä”-paikoissa. Kun hän matkustaa yksin, hän on mieluummin mahdollisimman maan alkuperäisissä paikoissa.

-Voin antaa vinkiksi tuleville maailman matkaajille, että aina kun on tilaisuus lähteä jonnekin, kannattaa mennä ja tarttua tilaisuuteen. Se voi nimittäin harmittaa myöhemmin jos ei käytä tilaisuutta hyväkseen. Ja vaikka pelottaisikin lähteä, luottaa vain itseensä ja menee.

-Mottoni onkin: Travel is the only thing you buy that makes you richer. (= matkustaminen on ainoa asia jonka ostamalla tulee rikkaamaksi)

Ps. Olen seuraavaksi menossa Irlantiin ja Uuteen-Seelantiin :)

 

 

                                                                               -Enni Laitinen 8e

 

 

 

 

 

 

 

 

Eläkkeellä on vapaa olo

Haastattelin puhelimitse omaa mummiani Aune Laitista. Kyselin häneltä hänen elämästään ja nuoruudestaan. Hänen mielestään eläkkeellä on vapaa ja helpottunut tunne, kun ei tarvitse käydä töissä ja voi vaan olla. Kyselin myös, että millaista se oli, kun omat lapset muuttivat pois kotoa ja lähtivät omille teillensä. Se tuntui siltä, kuin ympyrä olisi sulkeutunut, mutta samalla myös tyhjältä ja haikealta. Tietenkin myös todella ylpeältä.

Mummini nuoruudessa ei ollut sellaista ongelmaa, että noin 14-vuotiaat polttivat jo tupakkaa. Suurin osa nuorista oli tosi kilttejä, eikä mummulleni kertaakaan tarjottu tupakkaa. Ehkä jotkut harvat kävivät jossain nurkan takana, mutta niitä ei ollut paljon. Hänen lapsuudessaan parhaita asioita olivat kesä, hevoset ja nuoruuden vapaus. Mummini rakasti eläimiä ja niitä oli hänen lapsuudessaan paljon.

Mummini äiti kuoli johonkin sairauteen, kun mummi oli kymmenen vuotta vanha. Siksi hän ei kerinnyt viettää äitinsä kanssa aikaa niin paljon, kun hän makasi sängyssä kokoajan. Mutta mummi oli isänsä kanssa tosi läheinen, kunnes hän kuoli, kun mummi oli 20- vuotta.

Mummilla ei ollut mitään varsinaista haaveammattia nuorena. Hänelle tarjoiltiin työpaikkoja, kun hän oli nuori aikuinen, eikä itse hakenut minnekään töihin. Mutta hän oli joskus jutellut kavereilleen nuorena ammateista ja poliisi oli kuulostanut silloin aika kivalta.

Annu Laitinen 

 

Lapsien hoidosta ammatti

”Mummo”, puhelimeen vastattiin kun soitin Pirkolle haastattelua varten. Pirkko on yli 60 vuotta vanha perhepäiväkodinhoitaja. Hänellä on aviomies, kaksi lasta sekä 9 lastenlasta.

Kyselin Pirkolta hieman hänen ammatistaan.

Vuonna -75 ei naisille ollut oikein muita töitä ja Pirkolla oli jo ensimmäinen lapsi, joka vaikeutti työn tekoa. Hän päätti kuitenkin käydä perhepäivähoitajan koulutuksen/tutkinnon, sillä lasten kanssa työskentely tunnusti mieluisalle työlle lapsirakkaalle Pirkolle.  Koulutus oli hänen mielestään keskinkertaisen helppo. Jos nykypäivän koulutukseen verrataan sen päivän koulutusta on muutoksia tullut paljon.

Hän aloitti työnsä omassa kotonaan hoitamalla muutamaa lasta, siirtyi sieltä Virranrantaan hoitamaan vanhuksia ja koululaisten päiväkerhon kautta nykyiseen työpaikkaansa päiväkotiin.

Työ lasten parissa on haastavaa, raskasta ja siihen pitää paneutua täysillä, mutta se on myös todella palkitsevaa ja mukavaa. Lapset tähän päivään mennessä ovat kyllä hieman muuttuneet. Ennen ei edes mietitty mitään ”erityislapsia” jotka ovat esim. todella vilkkaita, eivätkä tottele paljon mitään ja nykyään niitä on paljon.

Vapaa-ajallaan Pirkko matkustaa miehensä kanssa mökilleen ja viettää siellä aikaansa puutarhatöitä tehden ja rentoutuu vasta silloin kun lapset ja heidän lapset saapuvat sinne vieraiksi.  Tietokonekin auttaa Pirkkoa rentoutumaan sillä hän kirjoittaa paljon, sitä voisi jopa kutsua sitä yhdeksi harrastukseksi. Viime talvena Pirkko modernisoitui ja päätti liittyä median ihmeelliseen maailmaan Facebookin kautta.

Perhepäivähoitajan ammattia hän suosittelee kaikille jotka pitävät lapsista. ”Pidän todella paljon työstäni, enhän minä sitä muuten olisi koko elämäni ajan tehnyt!” Pirkko naurahti puhelun lopuksi.

Annina Ratinen

Sari on itsensä pomo

 

Kävin haastattelemassa Sari Tossavaista Kiuruveden Keilahallin ja Rolss ketjun omistaa. Sarin normaaliin työ kuvaan kuuluu aamulla kello yhdeksän aikoihin meno töihin. Ennen ovien avaamista hän siistii paikkoja esim. Keittiötä, keilahallin puolelta luuttuaa keilaratoja. Ovet hän avaa yhdentoista maissa. Työpäivän pituus on Sarilla noin. yhdeksästä viiteen tai kuuteen. Viikonloppuisin työpäivät voivat venyä.

Itse pomona oleminen on Sarin mielestä paljon mukavampaa kuin olla itse normaalina työntekijänä, koska saa itse vaikuttaa yritykseen ja muokata yritystä omanlaiseksi, mutta vapaapäiviä on vaikea saada, koska yleensä hän on se joka joustaa jos joku on kipeä ja ei pääse töihin ja kun tarvitaan tuuraajaa. Oman yrityksen pyörittäminen tuottaa myös paljon stressiä mutta se ei anna Sarin haitata yrittäjänä olemista.

Sari kävi Kiuruveden Yläkoulun ja sen jälkeen Kiuruveden Lukion. Hän ei käynyt minkäänlaisia koulutuksia yrittäjäksi tulemiseen vaan sai apua ja opetusta omalta isältään. Ravintola alalle pitää käydä toisen asteen ammattikoulutus. Sari työskenteli ennen Kiuruveden ABC:llä jonka jälkeen halusi itse perustaa yrityksen.

”Haluaisin laajentaa yrityksen tuotteiden valikoimaa.” sanoi Sari kun kysyin häneltä mitä hän haluaisi parantaa yrityksessään. Sari odottaa tulevaisuudelta sitä että yritys pyörisi ja kaikki olisi kontrollissa. Ajatus siitä että yritys olisi vielä kasassa 5 vuoden päästä kuulostaisi mahtavalta.

 

Anni Reinikainen

Yrittäjän elämää

Haastattelin Yrittäjä Hannu Autiota. Hän perusti yrityksensä Vaatekauppa Hannun vuonna 1997. Se sijaitsee keskeisellä paikalla kiuruveden keskustassa. Hän kertoi, ettei ollut pahemmin suunnitellut asiaa, oli vain tullut sellainen sopiva tilaisuus ja liiketila. Perustamisessa ei ollut mitään erityisen vaikeaa. Paperihommatkin sujuivat helposti, niissä ei mennyt kauaa aikaa, Hannu kertoo.

Alan valitseminen oli ollut suhteellisen helppo, sillä hän tuntee kyseisen alan niin hyvin. Haasteita ja vaihtelua tähän työhön tuo erilaiset ihmiset, joiden kanssa asioidaan päivittäin sekä mallistojen vaihtuminen. Mukavinta työssä on asiakaspalvelu ja ihmisten tapaaminen ja heidän auttaminen.

Peruskoulun jälkeen Hannu kertoi opiskelleensa Kauppaoppilaitoksessa. Hänelle kaikista hänen opiskelemistaan aineista on ollut jotakin hyötyä, toisista enemmän ja toisista vähemmän.   Esimerkiksi matematiikasta on aina hyötyä myöhemmin elämässä. Hannu kertoo, että hyviin edellytyksiin yrityksen menestymiselle kuuluvat hyvä liikkeen sijainti keskeisellä paikalla, laadukkaat tuotteet ja hyvä henkilökunta. Näiden asioiden yhdistelmällä melko varmasti saa yrityksen menestymään.

 

JENNA KAUHANEN 8B

 

 

 

Hengenpelastaja

Haastattelin enoani Kari Suorsaa, joka 17.10.2003 Kirkkosalmessa Pänninsaaren seutuvilla oli katselemassa televisiota, kun hän alkoi kuulla huutoa järveltä. Viisi tyttöä ja kolme poikaa olivat lähteneet alkoholin alaisina veneilemään ja koska tuuli ja heillä oli ylilastia, vene oli kaatunut. Kari kertoi juosseensa rantaan veneeseensä, joka oli onneksi tyhjennetty vedestä edellisenä päivänä. Hän sai moottorin käyntiin heti.

Kari lähti kohti valkotakkista tyttöä ja hätähuudot myös kuullut Pekka Salminen tuli järvelle apuun. Hän nosti tytön veneen reunalle ja näki kuinka lähellä heitä pojan pää painui veden alle. Hän kuitenkin sai pojan nostettua veneeseen. Yksi poika oli uinut rantaan ja loput oli pelastanut Pekka.

Kari kertoi, että häntä ei pelottanut että hän hukkuu ja että siinä ei oikein kerennyt ajatella mitään. Hän ei edes ollut tuntenut kylmää. Kaikki nuoret iältään 14-15-vuotiaat pelastuivat. Pekan pikkuveli oli soittanut pelastuslaitokselle, joka tarkisti alueen vielä. Veden lämpö oli vain 4 astetta, joten pahasti kylmettyneet nuoret kävivät tarkastettavissa terveyskeskuksella, mutta pääsivät jo iltapäivällä pois.

Osa vanhemmista, enimmäkseen tyttöjen äidit kävivät Karin luona kiittelemässä ja toivat lasisen suojelusenkelin. Tarja Halonen oli myös myöntänyt hengenpelastusmitallin ja diplomin ihmishengen pelastamisesta. Lisäksi Kari sai meripelastusseura diplomin ja kunniakirjan.

Ainakin Savon-Sanomat, Ilta-Sanomat, Iltalehti ja Iisalmen Sanomat ovat kertoneet tapahtumasta.

 

Vilma Tehnunen

Datanomista lähihoitajaksi

Datanomista lähihoitajaksi
Oli vaikeaa keksiä, ketä haastattelisin. En saanut juuri ketään kiinni, ei ollut aikaa tai ei halunnut. Lopulta päädyin äitiini, jonka työ on aina kiinnostanut minua.
Hän on siis lähi-hoitaja, ennen datanomi. Ikää löytyy 38.

Lähihoitajaksi opiskelu oli hänen mukaansa kivaa, mutta raskasta. Lyhyessä ajassa paljon asiaa, sekä paljon työssäoppimista; osastolla, päivystyspolilla, kotihoitoa ja päiväkotiharjoittelut.
Kesti aikuiskoulutuksena 2 vuotta. Ja nykyään töissä Kallionsydämmen hoivakodilla, työ on vastuullista, välillä raskasta ja monipuolista.
Jatko suunnitelmia on syksyllä sairaanhoitaja kouluun, joka kestää 3,5 vuotta. Sen jälkeen töihin ja siitä vielä hoito-alan opettajaksi, jonka koulutus kestää noin vuoden.

Haastateltavana Raija Lilja-Jauhiainen
 




Linda Jauhiainen

Roiskeita seinillä

 Koulussamme järjestettiin tänäkin vuonna perinteiseen tapaan taksvärkki- päivä. Sen aikana oppilaat, jotka jäivät koululle, maalasivat rakennuksen sisäseiniin pientä piristystä. Maalaukset ovat aiheuttaneet jonkin verran kritiikkiä, mutta suurimmaksi osaksi saaneet positiivista palautetta.

 

Muutama koulumme opettaja antoi haastattelun, kun kysyimme heidän mielipidettään maalauksista, ja mikä maalaus on heidän mielestään hienoin.

Matti Heikinmaa, rehtori

”Taksvärkkipäivänä koulullamme  oli paljon opettajia ohjaamassa oppilaita seinämaalausten kanssa, jotka oppilaat toteuttivat itse. Ne ovat hyvä idea ja niitä on mietitty jo pidemmän aikaa, olisiko jopa neljä vuotta sitten, mutta kukaan ei ole innostunut itse toteuttamisesta.”

Rehtorilla itsellään oli paljon ideoita. Hän ehdotti esimerkiksi, että ruokalan oven yläpuolelle voisi tulla  veitsien ja haarukoiden kuvia . Rehtori haluaisi myös kouluumme lisää väriä ja ehdotti myös eri kerroksiin eri värejä. Hän ei itse pidä harmaasta , sillä se luo hänestä ankean ja tylsän tunnelman. Heikinmaan mukaan opetuslautakunnan puheenjohtajankin mielestä koulua voisi  piristää, koska seiniltä löytyy kumminkin aika paljon halkeamia ja rappeumia.  Hän haluaisi ehdottaa seinien maalausta, mutta pelkää , että kaikki seinät maalataan harmaaksi.

” Teeret  ovat minusta hienoja ja ne kukkaset rappusissa” .

 

Antti Remes , matematiikka ja fysiikka/kemia               

”Hauska idea , kyllä tykkään.”

Antti pähkäili omaa suosikkiaan jonkin aikaa ja totesi, että ne ovat kaikki niin erilaisia, mutta päätyi siihen tulokseen, että kädenjäljet ja nuotit ovat hienoimpia .

Myös Antilta löytyi oma idea ja hän ehdotti kemian luokkien eteen keittopullon kuvaa.    

 

Pekka Eerikinharju ,  Biologia/maantieto

”Mähän olin itse vetämässä niiden maalausta .

Kannatan ideaa mutta en kaikkia .”

Pekka kommentoi myös asiaa niin, että jos oppilaat eivät olisi toteuttaneet maalaamista niin hän olisi itse ottanut maalisudin käteensä ja alkanut piristää seiniä.      

”Suosikkini on opon luokan edessä oleva maalaus”,eli kyltti, jossa lukee past and future.        

 

Mila ja Paula 8E    

 

                                                                                           

Ysiluokkalainen sairaalassa!

Koulussamme järjestetään vuosittain työelämään tutustuminen eli TET. 7-luokalla TET- jakso kestää 3 päivää ja sisäinen-TET kestää 4 tuntia. 8-luokalla TET- jakso kestää taas 5 päivää ja 9-luokalla 5 päivää syksyllä, ja 5 päivää keväällä. Haastattelimme koulumme oppilaan ohjaajaa Maarit Amperia. ”TET- jakso voittaa koulun ylivoimaisesti, vaikka ei pitäisi siitä paikasta minne on mennyt, eli TET:stä pidetään paljon.” Maarit sanoo. Kysyimme miksi TET- jakso sitten järjestetään? ”Siellä vahvistuisi työelämään harjoittelu ja se auttaa valitsemaan uraa.” Yleisin paikka minne oppilaat menevät TET:iin on kaupat, koulut ja päiväkodit. Ja taas erikoisin paikka on ollut Kuopion Yliopistollisessa sairaalassa lasten neurologinen osasto.

Haastattelimme juuri tätä tyttöä, joka oli tuolla Kuopiossa Yliopistollisessa sairaalassa. Pauliinan mielestä kokemus oli todella kiva ja siellä näki paljon erilaista. Hän leikki siellä lasten kanssa ja seurasi yleensä vierestä lääkäreiden työtä. Pauliina sanoo myös, että välillä oli aika tylsää, koska ei saanut olla mukana kaikissa töissä kunnolla. Hänen mielestään mukavinta oli nähdä uusia asioita, ja vähiten hän piti siitä kun piti tehdä lapsille syntymäpäivä kortteja. Kenelle suosittelisit tätä paikkaa? ”Sellaisille, jotka tykkäävät olla erilaisten ihmisten ja lasten kanssa.” Pauliina vastaa. Pauliina sanoo, että hän oppi paljon sairaanhoitajien työstä uutta, ja hän menisi kyllä uudestaan, koska se oli hänestä niin kiinnostava paikka. Kysyimme haluaisiko hän vanhempana samaa työtä, ja se on käynyt kyllä hänellä mielessä, mutta ei hän sitten kuitenkaan halua.

Hanna ja Anni 8E 

Opettajien synkät vuodet kouluaikoina

Haastattelimme välkillä muutamia koulumme opettajia heidän kouluvuosistaan. Opettajat vastailivat mielellään ja ystävällisesti, mutta kukaan ei tehnyt toivottua jättipaljastusta. Ensimmäiseksi haastattelimme Jaakkoa.

Heti ensimmäisen kysymyksen yläasteajoista kysyttyämme Jaakko korjasi, ettei hänen aikoinaan ollut vielä yläastetta, vaan nuoret kävivät keskikoulua. Koulujärjestelmä oli siis ihan erilainen. Ensiksi lapset kävivät kansakoulua neljä vuotta, jonka jälkeen oli pääsykokeet keskikouluun, jota käytiin viisi vuotta. Eroja nykyisiin kouluihin oli myös siinä, että oppilaat kunnioittivat opettajia enemmän. Jaakko kertoi käyneensä Suomussalmen keskikoulua ja menestyneensä siellä ihan hyvin.  Jaakon mieleen parhaiten jäänyt asia koulusta oli luokkaretki Tampereelle, joka tehtiin keskikoulun lopussa.

Seuraava potilas oli meidän biologiavelhomme Pekka. Koulua Pekka kävi Kiuruvedellä, mutta koulunkäynti ei kiinnostanut häntä pätkääkään. Hänellä ei myöskään ollut mitään aavistusta tulevasta ammatistaan. Biologian opettajana Pekka muistaa kuitenkin yhden tapahtuman hyvin selvästi. Hänen opettajansa oli näyttänyt kolmekymmenpäiselle yleisölle 20cm mittaisen hauen sisälmyksiä ja tällöin hauen alamitta oli ollut 42cm, joten sisälmykset näkyivät vain klönttikasana. Pekka kertoi että luokat olivat hänen nuoruudessaan suurempia kuin nykyään ja tekniikkaa oli vähemmän. Muuten koulurakennuksemme on pysynyt suunnilleen samanlaisena.               

Seuraavaksi haastattelujonossa pönötti äidinkielenopettajamme Sanna, joka tekee myös suurta vapaaehtoistyötä lehtemme eteen. Sanna kävi Tohmajärven yläastetta ja koulu sujui häneltä kuin tanssi. Päättötodistuksen keskiarvo oli jopa 9.3. Tästä huolimatta Sannan toiveammatti oli lentoemäntä. Opettajan ammattikin kuitenkin hautui hänen päässään, mutta virallisen päätöksen ammatista Sanna teki lukiossa. Sannan mielestä koulunkäynti on pysynyt ennallaan ja nuoret ovat samanlaisia kuin ennenkin; toiset kirmaavat koulun taakse tupakalle ja toisia opettajat potkivat pihalle välitunneilla. Sanna tunnustaa, että hän oli se henkilö, jota aina jouduttiin pakottamaan pihalle.  

Viimeisenä haastattelimme Nooraa. Noora kertoi olleensa koulussa ihan hyvä, riippuen aineesta. Koulua Noora kävi Vieremällä. Hän kertoi, että tällöin opettajia kunnioitettiin enemmän, ja oppilaat olivat enemmän ulkona. Nooran toiveammatti oli jo tuolloin opettaja, mutta hän tunnustaa, että hänen olisi pitänyt kuunnella enemmän matikan, fysiikan ja kemian tunneilla.

 

 Emma N. ja Enni 8E

Pulpettikirjoitukset - vitsaus vai taidetta?

Pulpettikirjoitukset ovat hyvin yleisiä täällä Kiuruveden yläkoulussa. Päätimme ottaa asiasta selvää, miten moni oppilaista on kirjoittanut/piirtänyt pulpetteihin, mitä he ovat piirtäneet, miksi ja mitä mieltä he ovat siitä. Kysyimme myös opettajilta heidän tietojaan ja mielipidettä asiasta, sekä sen lisäksi heidän hurjasta nuoruudesta pulpettikirjoitusten osalta.

                      Kysyimme viideltäkymmeneltä oppilaalta, ovatko he syyllistyneet pulpetteihin tuherteluun. Tulokset kertoivat, että tasan 90 % vastaajista ovat joskus piirtäneet/kirjoittaneet pulpetteihin. Vastaajamme kertoivat myös MIKSI he ovat vandalisoineet pulpetteja. Yleisimmäksi syyksi selvisi, että oppilailla on ollut tylsää. Muita vastauksia oli mm. ”muuten vaan”, ”väsytti, ei jaksanut tehä muuta”, ”sääntöjä on kiva rikkoa”, ”huvin vuoksi”, ”kiusasin Jaakkoa (ruotsin opettaja)”.

                      Kysyimme rakkailta opettajiltamme, ovatko pulpettikirjoitukset / piirrokset yleinen vitsaus koulussamme.

-          On valitettavasti lisääntynyt.

-          Harppikin on otettu käyttöön.

Opettajamme myös miettivät, miksi oppilaat ovat tuherrelleet pulpetteihin.

-          Koska heillä on tylsää ja kun joku muu on sotkenut pöytää.

-          Tyhmyyttään ja tylsyyttään.

-           Oppilailla saattaa olla myös paha olo. Tekisi mieli selvittää miksi.

Utelimme myös opettajilta, mitä rangaistuksia he ovat oppilaille tästä antaneet, ja miten he ovat yrittäneet pulpettituhertelua vähentää.

-          Olemme seuranneet tilannetta.

-          Tarkkailemme heitä.

Myös oppilailla oli omia näkemyksiään pulpettituherruksista.

-          Ne ovat nykytaidetta ja hienoja, mutta jotkut ovat idioottimaisia ja tylsiä.

-          Ne ovat tapa ilmaista mielipide.

-          Ne ovat ihan perseestä, koska niissä ei ole mitään järkeä ja jos ihmisestä puhuu pahaa, se on tyhmää.

Oppilaat suostuivat myös kertomaan, mitä he ovat tuherrelleet pulpetteihin:

-          mm. Pippeli, pillu, homoja, Saatana, 666, lempikappaleen sanat, hävyttömyyksiä, oma nimi, hakaristi, ”leppäkerttu”, viestejä muille, kukkia, patterin, A7X FoREVer, Mieluummin makaan man(n)en kyrpä perseessä, vedä viiva jos vituttaa, ristikko, viiva, jne.

Opettajat avautuivat hurjasta nuoruudestaan pulpettituherrusten saralla.

-          En ikinä!

-          Piirsin mutta kumitin saman tien pois.

Juha ja Vili 8E